Oma maa

Jatkosodan jälkeen, varakkaaseen perheeseensä välit rikkova Anni ja varaton, sodassa haavoittunut Veikko muuttavat valtion osoittamalle ”kylmälle tilalle”, joka on käytännössä perkaamaton palanen maata. Arjen vaikeuksien keskellä päähenkilöiden menneisyydet kiskovat heitä erilleen, mutta rakkaus pitää yhdessä. Sotavamma vie Veikon välillä kuukausiksi sairaalaan ja vastuu siirtyy yksin Annille. Oma maa on tarina periksiantamattomuudesta ja – ennen kaikkea – rakkaudesta.

Suomalaista sielunmaisemaa koskettavasti kuvaava ohjaaja Markku Pölönen tekee odotetun paluun valkokankaalle, kun hänen ohjaamansa elokuva Oma Maa nähdään elokuvateattereissa 26.10. Oma maa kertoo ajanjaksosta sodan päättymisestä vuonna 1945 olympiavuoteen 1952. Turvattua elämää elänyt Anni rakastuu jatkosodassa haavoittuneeseen Veikkoon. Anni  jättää kaiken taakseen ja lähtee uudisasukkaaksi Pohjois-Karjalan umpimetsään raivaamaan asutustilaa, eli niin sanottua kylmää tilaa. Ruusuisen alun jälkeen kohtalo iskee Annin unelmat pirstaleiksi ja rakkaus Veikkoon joutuu koetukselle. Elokuvan pääparina nähdään Oona Airola (Hymyilevä mies) ja Konsta Laakso.

 

Lyhyt synopsis:

Turvattua elämää elänyt Anni rakastuu jatkosodassa haavoittuneeseen Veikkoon. Anni  jättää kaiken taakseen ja lähtee uudisasukkaaksi Pohjois-Karjalan umpimetsään raivaamaan asutustilaa. Ruusuisen alun jälkeen kohtalo iskee Annin unelmat pirstaleiksi ja rakkaus Veikkoon joutuu koetukselle.

Huom! Perjantain 31.8. näytöksen alkamisaika on muuttunut. Näytös alkaa klo 20:45.

Elokuvan Q&A-tilaisuuksissa tavattavissa elokuvan työryhmää! 

Mukana ovat ohjaaja Markku Pölönen, pääosa Oona Airola, tuottaja Rimbo Salomaa ja kuvaaja Konsta Sohlberg.

Muutokset mahdollisia.

Julia 1 & 2
31.8. @ 18:30

Kinoma
31.8. @ 20:45

Kinoma
1.9. @ 17:00

Juhlaennakko
Maa Suomi
Vuosi 2018
Pituus 110 min

Ohjaus Markku Pölönen
Käsikirjoitus Markku Pölönen, Antti Heikkinen
Näyttelijät Oona Airola, Konsta Laakso,Hannu-Pekka Björkman, Antti Virmavirta, Marjaana Maijala, Helmi Linnosmaa, Sanna-Kaisa Palo, Arto Heikkilä, Elina Saarela, Olli Riipinen
Tuotanto Rimbo Salomaa, Jukka Helle, Markus Selin, Risto Salomaa, Jukka Vidgren/Solar Films
Levittäjä Nordisk Film