Anna Puu on katsojan puolella


Sädehtivä Anna Puu nousee Red Carpetin konserttilavalle lauantaina 31.8. Esiintymiskaupunkina Hyvinkää on Annalle entuudestaan tuttu, mutta tällä kertaa hän tekee kaupungissa uuden aluevaltauksen: laulaja-muusikko on yksi Red Carpetin festivaalijuryn jäsenistä.

“Kun Antti [Luusuaniemi] soitti ja esitti kutsun juryn jäseneksi, ajattelin, että kyse on väärinkäsityksestä. Mutta ihan tosissaan hän oli”, Anna Puu naurahtaa.

Elokuvia muusikko katsoo paljon. “Taidemuotoina elokuvassa ja musiikissa on paljon samaa, molemmat ovat tarinankerrontaa.”

Kotimaista elokuvaa arvioivassa juryssa Anna haluaa edustaa aivan tavallisen elokuvakatsojan näkökulmaa. “Juryn elokuva-alan ammattilaiset näkevät ja tietävät ihan eri asioita leffoista. Minun ei tarvitse tietää kaikkia metatasoja, ja se voi olla hyväkin. On oikeastaan ihanaa, ettei mun tarvitse tietää kaikkea.”

Katsojana Anna on omien sanojensa mukaan esteettisesti huoliteltujen artsu-leffojen ystävä. Kotimaisista elokuvista Tyttö sinä olet tähti – ja Helmiä ja sikoja -leffoilla on erityinen paikka artistin sydämessä. Ne tuli katsottua moneen otteeseen nuorena, herkässä elämänvaiheessa. 

Red Carpetin -elokuvaohjelmistosta Anna odottaa Fingerpori-elokuvan juhlanäytöstä. “Suurena Jarlan sarjakuvien fanina oikein odotan, miten punchlinet on saatu kääntymään elokuvan kielelle.”

Festivaalijury palkitsee ja nostaa esiin elokuva-alan työn sankareita 29.8. järjestettävässä Red Carpet -gaalassa Hotel Sveitsissä.

Anna Puu esiintyy Red Carpet -konsertissa lauantaina 31.8. Illan aikana lavalle nousevat myös Juha Tapio, Teflon Brothers sekä Ida Paul & Kalle Lindroth.