Red Carpet kannustaa nuoria elokuva-alalle

 

Nuorten itsensä toteuttamat elokuvat ovat isossa roolissa Red Carpetissa tänäkin vuonna. Red Carpetissa nähdään niin lasten ja nuorten tekemiä lyhytelokuvia kuin Hyvinkään koululaisten käsikirjoittamia filmejä. Nuorten- ja lasten lyhytelokuviaesittelevät näytökset ovat kaikki ilmaisia. 

“Minulle on tärkeää, että Red Carpet tarjoaa nuorille matalan kynnyksen mahdollisuuksia tutustua elokuva-alaan ja elokuvan tekemiseen”, toteaa  Antti Luusuaniemi. Esimerkiksi vuosittain kuvattava, Jalmari Helanderin ohjaama Red Carpet -elokuva rakentui Red Carpetin pääyhteistyökumppanin Hyrian opiskelijoiden ja valmentautujien avustuksella.

“Olen itsekin ponnistanut elokuva-alalle ja Teatterikorkeakouluun käytyäni käytyäni Hyvinkään kaupungin järjestämän nuorten työllistämispaja Vihreän ikkunan, jossa oli oma linja näyttelijöille.

Nuoret pääsevät Red Carpetissa toteuttamaan itse kaksi lyhytelokuvaa alusta asti. Vuosittain järjestettävässä, ilmaisessa viikon kestävässä elokuvaworkshopissa 16–20-vuotiaat käsikirjoittavat ja ohjaavat elokuvansa ammattilaisten ohjauksessa. Syntyvät lyhytelokuvat saavat ansaitsemansa ensi-iltansa Red Carpetissa. Workshopin mahdollistaa Ponsse Oyj. Workshopin haku on vielä 20.6. saakka auki! Lisätietoja täällä: https://redcarpetfilmfestival.fi/tapahtumat/elokuvaworkshop-16-20-vuotiaille-haku-5-6-asti/

Elokuviin tutustutetaan myös nuorempia koululaisia. Hyvinkään alueen koulujen 6.–8. luokkalaisten käsikirjoituskilpailu Kässäriä kehiin on kerännyt joka vuosi lukuisia käsikirjoituksia. Hyvinkään koulujen kulttuuriyhdistyksen Vilkastuksen kanssa järjestetyn kilpailun voittaneesta käsikirjoituksesta toteutetaan oma lyhytelokuvansa Red Carpetin ohjelmistoon. Hyvinkään kuvataidekoulu Villa Artussa on myös pitkin kevättä rakennettu lyhytelokuvia, jotka niin ikään saavat myös oman näytöksensä Red Carpetiin.

Hyvinkään kaupungin nuorisopalvelut järjestävät myös kevään mittaan elokuvakursseja nuorille. Tarjolla on lisäksi apuja omien elokuvaprojektien loppuunsaattamiseen – apua saa niin leikkaamiseen, kuvaamiseen kuin käsikirjoituksen sparrailuun. Kursseissa mukana myös Hyvinkään kaupunki, Lisää(so)Mediaa! –hanke sekä Hyria Säätiö.