Red Carpet Konsertit saavat lisävahvistuksia uusin solistein


Red Carpetin konsertit tuovat festivaalin Red Carpetiin ja nyt vielä entistä isommin.

 

Perjantaina 31.8. lavalle nousee viime vuodesta tuttu Marzi Nyman ja Red Carpet All Stars saavat uusina kiinnityksinä solisteikseen Jannan, Yonan ja baritoni Aarne Pelkosen. Jannan single Tahdon streamasi kultaa vuoden 2017 lokakuussa, ja hän oli myös ehdolla vuoden parhaaksi naissolistiksi Emma-Gaalassa. Laulaja ja lauluntekijä Yona on tyylilajien taituri. Häneltä luonnistuu niin kaihoisa kaupunki-iskelmä kuin menevämpi rap.

Myös Michael Monroe ja Pete Parkkonen esiintyvät Marzi Nymanin ja Red Carpet All Starsin solisteina perjantaina. Illan konsertissa yleisöä viihdyttävät myös suomen huippukoomikoiden bändi The Comedians ja Reino Nordin. Tiskijukkana toimii Riku Nieminen.

Lauantaina lavalle Samuli Edelmannin ja Orkestra Suora Lähetyksen feattaajiksi näyttelijä-laulaja Oona Airola sekä Nurmijärven oma Pikku G. Oona Airola näyttelee Red Carpetin juhlaennakkoelokuvassa Oma maa pääroolia.

Pikku G on tehnyt paluun lavoille keväällä – kuullaanko Samuli Edelmannin ja Pikku G:n yhteisvetona kenties Me Ollaan Nuoriso? Samuli Edelmann todisti kuitenkin räppäystaitonsa jo viime vuoden konsertissa yhdessä Palefacen kanssa.

Uutena bändilisäyksenä lauantaina Villatehtaan lavalle nousee Antti Reini ja Maapallon Maitolaiturit. Näyttelijä-muusikko Reini nähtiin Red Carpetin lavalla jo viime vuonna.

 

Red Carpet konsertit
Hyvinkään Villatehtaalla
Liputmyynnissä www.lippu.fi/redcarpet

pe 31.8. Reino Nordin, Marzi Nyman & Red Carpet All Stars feat. Pete Parkkonen, Michael Monroe, Janna ja Yona, The Comedians. DJ Riku Nieminen

la 1.9. Kaija Koo, Samuli Edelmann & Orkestra Suora Lähetys feat. Oona Airola ja Pikku G., Jean S, Antti Reini ja Maapallon maitolaiturit. DJ Paola Suhonen

Ps. Red Carpet Vipin isännöi Aku Hirviniemi – Vippipaikkoja jäljellä myös lippupisteessä!

 

Näyttelijä-laulaja Oona Airola