Red Carpet raivaa tietä nuorille kirjoittajille

Hyvinkääläisillä peruskoululaisilla on mahdollisuus osallistua käsikirjoituskilpailuun ja siten tulla osaksi elokuvajuhlaa.

“Festivaalin tekijänä pidän tärkeänä, että kaikenikäisillä on mahdollisuus osallistua Red Carpetiin omilla tavoillaan. Se, että peruskoulun 5.–9-luokkalaiset laativat elokuvakäsikirjoituksia mahdollisesti osana koulun opetusta, on aivan mahtavaa”, toteaa festivaalin taiteellinen johtaja, näyttelijä Antti Luusuaniemi. “Red Carpet ei missään nimessä ole suunnattu vain aikuisyleisöille. On kiinnostava nähdä, mitkä teemat nuoret nostavat esiin, kun aihepiiri on vapaa.”

Ainoa kirjoittajille esitetty toive on, että ajatus punaisesta matosta näkyy jollain tavoin käsikirjoituksessa.

Käsikirjoituskilpailu Kässäriä kehiin! on suunnattu hyvinkääläisille peruskoulun 5.–9.-luokkalaisille. Kouluissa kisaa voidaan hyödyntää osana esimerkiksi äidinkielen tai kuvataiteen opetusta. Kilpailuun saa osallistua yhtä lailla yksin, kaverin kanssa, ryhmissä kuin koko luokan yhteistyönä.

Kilpailun voittajan valitsee ammattilaisraati.

Käsikirjoituskilpailun järjestävät Red Carpet Film Festival ja Hyvinkään koulujen kulttuuriyhdistys Vilkastus. Vuonna 2018 kilpailuun osallistui 65 käsikirjoitusta, joista kolmesta toteutettiin valmis elokuva.

Festivaali odottaa jännittyneenä, minkälaisia tekstejä tänä vuonna syntyy.

Lisätiedot: bit.ly/vilkastus