ROOF punaisella matolla – Red Carpet -elokuvafestivaali hurmaa jälleen

Kotimaisen elokuvan festivaali Red Carpet ja tapahtumatoimisto ROOF Productions Oy ovat tehneet yhteistyösopimuksen vuoden 2019 Red Carpet festivaalille.

Red Carpet on suomalaisen elokuvan festivaali, joka järjestetään kolmatta kertaa 29.8.– 1.9.2019. Red Carpet juhlii elokuvaa, sen yleisöä ja elokuvien tekijöitä Hyvinkäällä. Festivaalin ohjelma sisältää kotimaisia elokuvia, konsertteja, tekijätapaamisia, keskusteluja ja kaupunkitapahtumia.

”ROOF Productions Oy on kokemuksellisen markkinoinnin, tapahtumien ja promootioiden tuottamisen asiantuntija. Luomme uutta, suunnittelemme ja toteutamme – näkyvyyselementeistä pieniin, eksklusiivisiin kohtaamisiin sekä suuriin tapahtumiin”, kertoo ROOF Productionsin toimitusjohtaja Jani Savola.

Tapahtuma kasvanut moninkertaiseksi

Red Carpet tuo elokuvat ainutlaatuisella tavalla yleisön lähelle.

”Red Carpet -elokuvafestivaali on kasvanut mittakaavassaan, ja halusimme ROOFin kaltaisen yhteistyökumppanin, jonka kanssa on helppoa ja luonnollista tehdä työtä. Viime vuonna suomalaista elokuvaa juhli Hyvinkäällä yli 25 000 kävijää”, kertoo tapahtuman isä ja taiteellinen johtaja Antti Luusuaniemi.

Festivaali tuo esiin niin suomalaista elokuvaa, elokuvien tekijöitä kuin elokuvien yleisöjä. Red Carpetissa elokuvat eivät kilpaile; suomalaista elokuvaa juhlitaan festivaaleilla tasapuolisesti.

”Olen halunnut luoda Red Carpetista Suomeen ainutlaatuisen tapahtuman, joka yhdistää kotimaiset elokuvat ja juhlan sekä elokuvien ammattilaiset ja yleisöt”, kommentoi Luusuaniemi.

Red Carpet avaa yrityksille myös ainutlaatuisen mahdollisuuden kokemukselliseen markkinointiin elokuvan keinoin. Tämän vuoden uutuus on Wanha Areena, joka mahdollistaa yli 1000 hengen yksityistilaisuuden järjestämisen.

”Elokuvafestivaalin yhteydessä on mahdollista järjestää yrityksen omat juhlat tai asiakastilaisuus. Wanha Areena on mahdollisuuksien paikka”, päättää Savola.

Wanha Areena sijaitsee keskeisellä paikalla Hyvinkään Villatehtaan yhteydessä. Paikalle on erinomaiset liikenneyhteydet ja tila muokkautuu tyylikkäästi moniin tarpeisiin.

Lisätietoja yksityistilaisuuden järjestämisestä:

ROOF Productions Oy

Jarkko Mélart

044-3779610